Minun kissani elämään liittyy tarina. Olen asunut samaa talonpuoliskoa yhtäjaksoisesti lähes kymmenen vuoden ajan. Talo on jaettu kahteen asuntoon. Toisen puolen asukkaat ovat vaihtuneet muutaman vuoden välein; vain minä olen pitänyt jääräpäisesti paikkani.
Viime vuosikymmenen lopulla naapuriasunnossa majaili erikoinen pari: lipputangon pituuden ja ruumiinrakenteen omaavalla miehenpuolikkaalla oli pitkä rastaletti ja vaatteet uusinta talonpoikaismuotia 1600-luvulta. Nainen oli japanilaisen näköinen, lähes mykkä ja noin puolet miehen pituudesta.
Pariskunnalla oli kissa, jonka he olivat perineet edelliseltä asukkaalta – joka oli perinyt sen tältä samaiselta kaksikolta. Toisin sanoen kukaan ei halunnut kissaa.
He pitivät kissan mutta vastahakoisesti. Sen oli elettävä ulkona, jossa naapurini ruokkivat sitä. Tai eivät ruokkineet. Tarpeeksi. Kissa oli niin laiha että ruokin sitä itse ja tein tuttavuutta: jokainen tarvitsee jonkun joka välittää.
Lipputankomies kysyi minulta haluanko kissan itselleni. Sanoin etten voinut ottaa sitä; minulla on jo kaksi koiraa ja kissa. Mikset vie sitä eläinsuojaan? Ei sinne. Eläimet joita kukaan ei ota itselleen, lopetetaan.
Hän oli vegaani eikä hyväksynyt eläinten tappamista.
Ymmärsin hänen näkökantansa, mutta ajattelin mielessäni ettei kuolema aina ole huonoin vaihtoehto.
Niin jatkoin kissan syöttämistä. Meistä tuli jo hyviä kavereita.
Sitten toinen koiristani kuoli. Lähtö tuli muutaman viikon sisällä. Kävelimme kaikki kolme yhdessä joka päivä, minä ja kaksi koiraa. Lenkit lyhenivät päivä päivältä, kunnes tuskin pääsimme portista ulos kun piti jo kääntyä takaisin. Mutta kävelylle piti päästä. Melkein loppuun asti.
Jack kuoli vuosikymmenen viimeistä edellisen kuukauden lopussa.
Seuraavana päivänä kävelin naapurin puolelle ja sanoin, että otan kissan itselleni.
Tuosta päivästä on lähes viisi vuotta. Naapurit ovat muuttaneet pois eikä ketään ole tullut tilalle. Koko talo on minun, vaikka asunkin vain sen toista puoliskoa.
Ja sain seurakseni Oskarin, jolla on nyt vapaus tulla sisälle ja mennä ulos, niinkuin itse haluaa.
Oskari on Australian paras hiirikissa – ja kaikin tavoin mukava ja helppo asuinkumppani.
Minua onnesti.
Albatrossi 