Kesä ja kärpäset

Sydneyssä on ollut viime päivät sateista ja täkäläisittäin viileää. Vaatteet ovat kuivuneet takapihalla pari päivää normaalin parin tunnin sijaan. Tänään oli televisiossa uutinen New South Walesin pohjoisosissa riehuneesta ”twisteristä”, joka oli hajottanut talojen seiniä ja vienyt kattoja mukanaan. Kukaan ei onneksi kuollut tämänkertaisen kieputtajan kynsissä vaikka se pahan näköistä jälkeä saikin aikaan.

Matalapaineesta on ollut iloa kuivuudesta kärsiville kasveille. Ympäristö näyttää jotenkin vihreämmältä kuin aikaisemmin ja ilmassa on sateen jäljiltä happea hengitettäväksi asti. Viileys on kuitenkin väliaikaista, aiemmin päivällä oli jo kuumaa, ja huomiseksi on taas luvattu kohtalaisia lukemia.

Helle tuo mukanaan omat vitsauksensa Australiassa. Vanha sanonta kesästä ja kärpäsistä saa surrealistiset mittasuhteet kuumana, tuulettomana päivänä. Joka puolella pörräävät ötökät tunkevat väkisin silmiin ja korviin ja tepastelevat suojaamattomilla käsivarsilla. Kamikaze-kärpäset eivät välitä hengestään vaan asettuvat tyynesti kohteeseensa, josta niitä on suhteellisen helppo poimia tai läiskiä kuoliaaksi. Muutaman pirulaisen tappaminen ei kuitenkaan auta, uusia tulee koko ajan lisää. Aurinkovoiteen käyttäminen tekee ongelmasta kaksinverroin pahemman. Ihosyövältä pitäisi suojautua, mutta toisaalta ei haluttaisi tulla elävältä syödyksikään. Käytän hyönteiskarkotetta, mutta sitä saa olla lisäämässä puolen tunnin välein, ja vähän ajan kuluttua kädet ovat tahmaiset ja ”ohvi” maistuu kielellä.

Sade on siis ollut tervetullutta, monestakin syystä. En kuitenkaan valita. Kärpäset kuuluvat elämään, ja niihin saa tottua jos aikoo asua täällä. Paikalliset huitaisevat kärpäset kasvoiltaan hitaan rauhallisella liikkeellä, kiinnittämättä asiaan minkäänlaista huomiota. Meidät rantakahviloissa istuvat ja katuja tallaavat turistit erottaa stressaantuneesta ilmeestä ja paniikinomaisesta tavasta, jolla huidomme ja huiskutamme naamaamme.

Paras vain relata. Eivät ne ole kuin kärpäsiä.

About Markus Jaaskelainen

Markus Jaaskelainen is a photographer located in the Blue Mountains of Australia.

One comment

  1. Hrr, täällä on niin koleaa että tulee kärpäsiäkin ikävä…

    Mutta aurinko pilkistää, ikkunalla komeilee uudet kukoistavat krysanteemit ja luvassa on löhöpäivä. Let’s relaa. =)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: