Memory Almost Full

Istuin neljättä tuntia Starbucks-kahvilassa kääntämässä tekstiä työnantajalle. Ulkona satoi ja oli harmaata. Kuuntelin kääntämisen lomassa Paul McCartneyn uutta albumia Memory Almost Full, joka julkaistiin tänään maailmanlaajuisesti ja jota soitettiin koko päivä kaikissa maailman Starbuckseissa.

Starbucks on siis McCartneyn uusi levy-yhtiö, mikä on sinänsä omituista, sillä kahvin myymisellä ei pitäisi olla mitään yhteistä levyjen tekemisen kanssa. Paitsi tietysti bisneksen kautta. Samaa rahaahan musiikkibisneksessäkin pyöritetään.

Macca on moccafirman uudelle levy-yhtiölle loistava aloitus: elävä legenda, joka tunnetaan musiikillisena ja instrumentaalisena monilahjakkuutena. Coffee Recordsin pomojen ei tarvitse huolehtia tuotteen musiikillisesta laadusta ja levy tietysti myy ainakin muutaman miljoonan kappaletta automaattisesti.

Miltä levy sitten näytti ja kuulosti? Kansi on minimalistinen. Siinä on nojatuolin kuva sekä esittäjän ja levyn nimi valkoisella pohjalla. Vaikutelma kannesta oli äkkiseltään jokseenkin konservatiivinen. Se ei häiritse kahvinostotilannetta seisoessaan telineessä kassan vieressä, mutta ei toisaalta ole niin mitäänsanomatonkaan, että jäisi huomaamatta.

Memory Almost Full

Nojatuolikuunteluun levyn musiikki sopi mainiosti. Kuulin sen päivän mittaan useaan kertaan, ja alun lievä vastenmielisyys musiikkia kohtaan lieveni hiukan. Monet lauluista ovat balladeja, jotka McCartney on jo Yesterdayn ajoista hallinnut. Mieleen jäi positiivisimpana elämyksenä laulu, jossa Paul kehottaa kertomaan vitsejä hautajaisissaan ja kertoo menevänsä kuoltuaan parempaan paikkaan. Sanat ovat koskettavat ja teema liippaa vanhan miehen todellisuutta läheltä. (Laulun nimi on End of the End. Sanat löytyvät täältä.) Myös melodia on kaunis ja paranee jokaisella kuuntelukerralla.

Albumin parista rock-rallatuksesta en sitä vastoin pitänyt. Laulajan ääni on toki edelleen rajussa kunnossa ja pystyy vastaamaan minkä tahansa renkutuksen asettamiin haasteisiin. Mutta kun lauluissa ei oikein ollut mitään! Rockabillytempo soi taustalla, mutta tunnelma kolisi tyhjyyttä. Ja rock-kitaristina McCartney on mielestäni varsin kehno. (Oletan että hän soittaa levyllä myös kitaraosuudet.) Jopa minä osaisin soittaa tuollaisia kahden sävelen sooloja.

Kokonaisuutena levy on kuitenkin kuuntelemisen arvoinen. Siitä jää samanlainen rosoinen folk-tunnelma kuin joistain blackbirdin tapaisista lauluista. Ymmärtääkseni sävellykset ovat syntyneet pitkälti avioeroprosessin aikana ja innoittamina, mikä selittänee karhean kauhean haikeuden.

Kenties seuraava levy on iloisempi. Viimeisten juoru-uutisten mukaan McCartney on jälleen palannut yksijalkaisen ex-vaimonsa kainaloon.

Video: Dance Tonight

About Markus Jaaskelainen

Markus Jaaskelainen is a photographer located in the Blue Mountains of Australia.

One comment

  1. äiti

    Tuo End of the end on jo runona hyvä. Varmaan myös lauluna.
    Ilonaihe meillä (pyysit lukijoitten ilonaiheita): Remontti edistyy, lauantai on tarkoitus oleilla mökillä ja polttaa pari kesää sitten pilkkomiasi puita. Pilkkomisintosi tulee etsimättä mieleen, kun otan puita liiteristä. Sitten on tarkoitus käydä Orimattilassa sunnuntaina. Eli iloinen viikonloppu. Sinullekin iloa ja valoa! rt äiti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: