500 metriä

Kuka nostaa kissan hännän ellei kissa itse?!

Ilahduin uimassa käydessäni kunnon kohentumisesta. Aloitin uimisen vuodenvaihteen tienoilla. Pyrin silloin uimaan 3-4 kertaa viikossa. Ensimmäisten viikkojen kertamatkat olivat muistaakseni 350 metriä, jolloin viikkomatkaksi tuli neljällä uintikerralla 1400 metriä.

Olen tavallisesti varsin impulsiivinen luonne, mutta päätin kunnonkohennustalkoissa noudattaa kerrankin asiantuntijoiden neuvoja. Liikuntagurujen mukaan harjoittelu pitäisi aloittaa tarpeeksi helpolta tasolta ja nostaa vaikeusastetta kunnon kohenemisen mukaan. Tällä tavalla vältetään vammat ja voimien riittämättömyydestä johtuva turhautuminen.

Harrastaja saa myös lisämotivaatiota ja intoa, kun huomaa kehittyvänsä.

Minun uimistalkooni alkoivat siis puolisen vuotta sitten 350 metristä. Ensimmäisen viikon jälkeen nostin matkan 500 metriin. Kolmannella viikolla oli vuorossa 750 ja neljännellä siirryin uimaan kilometriä. Aina en ehtinyt tai jaksanut tai viitsinyt uida täyttä kilometriä enkä joinain viikkoina päässyt altaalle ollenkaan. Mutta suurinpiirtein kilometrin uin lähes joka kerta kun altaalle pääsin.

Kolmisen viikkoa sitten päätin kuitenkin pistää uuden luvun mittariin. Uisin vähintään kuutena päivänä viikossa ja nostaisin matkaa kilometristä ensin puoleentoista, sitten kahteen kilometriin.

Nyt uin toista viikkoa kahta kilometriä päivä. Matka muuttuu koko ajan helpommaksi ja helpommaksi. Tämänpäiväinen ilonaihe oli se, että pystyin uimaan 500 metriä kerrallaan pysähtymättä vetämään henkeä. Olin uinut jo 1500 metriä, lihakset olivat vetreät, hengitys helppoa eikä vettä tunkenut nenään. Radalla ei myöskään ollut kova ruuhka. Sain päähän kokeilla, miltä tuntuu uida pysähtymättä loput 500 metriä. Pystyisinkö siihen?

Loppuun pääseminen osoittautui helpoksi. Huomasin hengittäväni 500 metrin yhtäjaksoisen uinnin jälkeen lähes normaalisti. Kokeilin sydäntäni. Se löi hiukan normaalia nopeammin, tasaisella rytmillä, ja rauhoittui pian.

Kehoni on kulkenut pitkän matkan. Olen entinen tupakoitsija eikä kunnossani ole ollut kehumista. Uimisen aloittaessani pystyin hädin tuskin uimaan 25 metriä. Pysähdyin jokaisen altaanmitan jälkeen huohottamaan 2-3 minuutiksi.

Nyt menee 500 metriä pysähtymättä kuin vettä vaan! Mikä on kehityksen salaisuus? Säännöllisyys. Säännöllisellä harjoittelulla rapakuntoisesta laiskuristakin tulee ennen pitkää varsinainen vesipeto. Ja se tuntuu mukavalta.

Keep on showing up, kuten veteraaniuimari Gordon Black neuvoo. Siinä kaikki.

About Markus Jaaskelainen

Markus Jaaskelainen is a photographer located in the Blue Mountains of Australia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: