Tihkupäivän pulputusta

Vettä tulla tihuttaa, taivas on harmaata massaa, autojen kumit litisevät laihoja lätäköitä vasten. Lähdin töihin aikaisin, kävin ostamassa helakanpunaisen lukon pyörään. Kaupassa puhuttelin toista asiakasta kaupanteon merkeissä. Urheilupaitainen nainen neuvotteli myyjän kanssa, joka oli pukeutunut samaan tyyliin. Oikea puhuteltava olisi kai pitänyt tunnistaa kaulasta roikkuvasta avainnauhasta?

Sain kuitenkin lukon. Harkitsin myös pehmikenauhaa sarvikkoa varten, mutta päätin olla ostamatta. Paljas metalli ei enää viikon pyöräilyn jälkeen tunnu kovalta käsiin. Ja kun takapuolikin on tottunut satulan puutteellisiin pehmusteisiin, mikä on pyöräillessä! Mankeli kulkee sutjakkaasti, vaihteet toimivat ja kumit ovat jämäkästi täynnä.

Työpaikalla on hiljaista. Hedelmät ovat edessäni pöydällä järjestyksessä. Avonaisesta ovesta näkyy vastapäisen kiinalaisen ravintolan mainoskyltti: Moon’s Chinese Meals Restaurant Takeaways. Käyn usein hakemassa heiltä lounaan. Vegetable Chow Mein on suosikki. Kevyttä ja täyttävää. Kiinalainen pariskunta käy silloin tällöin ostamassa meiltä kirsikoita. Hymyilemme, harrastamme vastavuoroista vieraanvaraisuutta. Minä pistän pussiin ylimääräisiä kirsikoita, kiinalaiset yllättävät joskus ilmaisilla ranskalaisilla.

Calib kävi pyörähtämässä, toi tietokoneen. Saamme tänään netin kauppaan, alamme myydä myös verkossa. (Tämän lähetän nettiin suoraan kännykästä, jos joku ihmettelee.) Paikallisen langattoman verkon nimi on Woosh, viuhahdus. Maanantai ei tunnu kuluvan viuhahtaen, mutta eiköhän tahti tästä vielä tiivisty kun ilma selkiää ja ihmiset pääsevät jalkeille.

Pari asiakasta on käynyt. Toinen arvosteli radioaseman valintaani. Kuuntelen Coast-kanavaa. (”Timeless Music All the Time.”) Sanoin että monet vanhemmista asiakkaista pitävät vanhemmasta musiikista. Totuus on kuitenkin, että pidän siitä itsekin. Muiden kanavien rockräime tuntuu vastenmieliseltä.

Pidän siis pääni radiokanavan suhteen.

LISÄYS 22.2.2007:

Sain tänään positiivista palautetta radiokanavan valinnastani. Vanhempi nainen tiedusteli mitä kanavaa kuuntelen. Kerroin kanavan nimen. Nainen sanoi kuuntelevansa samaa kotonaan, pitävänsä musiikista.

Samalla aaltopituudella ollaan, mummot ja hedelmäkauppiaat!

About Markus Jaaskelainen

Markus Jaaskelainen is a photographer located in the Blue Mountains of Australia.

2 comments

  1. Paninpa tuon Coast’in soimaan. Aika kesyltä kuulostaa minun(kin) korviini🙂
    Infon mukaan en saisi heitä kuunnella, kuuntelen silti. Älä paljasta minua! Ikärasismia?

  2. Enpa kai saisi itsekaan heita kuunnella, joten en paljasta sua!🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: