Hiilivalkealla

Lauantaiaamu. Olen valvonut yön. Aika meni huomaamatta; ensin ei nukuttanut, sitten olin niin syventynyt lukemiseen ja yksinolosta nauttimiseen etten enää välittänyt. Istuin laiskanlinnassa olohuoneen hiilivalkean edessä. Lisäilin kekälekekoon silloin tällöin mustia tuoksuvia kimpaleita. Ilman täytti makea, miellyttävä haju. Ajattelin viktoriaanisia koteja, joissa tuoksu oli varmasti muodostanut osan tunnelmasta – muhkeiden hameiden, silinterihattujen ja järkähtämättömän tekopyhyyden ohella.

Hiiltä riittää kaivoksissa ja avolouhoksissa edelleen. Kotien takkoja sillä lämmitetään harvemmin, mutta suurin osa maailman energiantuotantolaitoksista on hiilivoimaloita. Kivihiili on halpa energianlähde, sitä arvioidaan olevan maaperässä noin 10 000 miljardia tonnia: määrä jonka ajatteleminen sattuu aivoihin – kuten Douglas Adams -vainaa sanoisi.

Hiili syttyy helposti, joskus itsestäänkin, ja tuottaa palaessaan runsaasti lämpöä. Voimaloissa palaminen hyödynnetään siten, että tuli lämmittää vettä isossa kattilassa, vesi höyrystyy ja höyry pyörittää turbiinia, joka puolestaan tuottaa sähköä. Yksinkertaista ja tehokasta. Ainut ongelma on tietysti se, että kivihiilen palamisessa syntyy rikki- ja hiilidioksidipäästöjä, mikä joidenkin asiantuntijoiden mukaan aiheuttaa ilmaston lämpenemistä.

Globaali ilmiö ei tosin tunnu ulottuvan tänne Pitkän valkoisen pilven maahan, jossa on ollut kylmin kesä kuuteenkymmeneen vuoteen. Lämpötila on etelässä pysytellyt melko tiiviisti kahdenkymmenen asteen alapuolella. Yöllä tulee vilu, ellei satu olemaan paksujen vilttien alla – tai hiilivalkean ääressä villapaita päällä.

Hiilivalkea on minun lisäkseni lämmittänyt muitakin yöllisiä kukkujia. Odysseus palasi kotiin kahdenkymmenen vuoden sotaretkeltään keskellä yötä. Hänet ottivat hiilivalkealla vastaan vanha uskollinen orja ja lähes yhtä vanha uskollinen koira.

Raamatun kertomuksessa Pietari lämmittelee käsiään palavilla hiilillä. Hän on saapunut temppelin portille odottamaan Jeesuksen kuulustelujen lopputulosta. Seurassa olevat miehet tivaavat Pietarilta kolmeen otteeseen eikö hänkin ole tuon syytetyn lahkolaisen opetuslapsia. Ja joka kerta Pietari kieltää tuntevansa koko miestä.

Minkä jälkeen kukko kiekaisee ja on aamu.

Reino Helismaan laulussa ”Reissumies ja kissa” hiilet joilla kulkuri on yöllä lämmitellyt käsiään, osoittautuvat aamulla kissan silmiksi.

Niin paljon kuin kappaleesta – ja Tapio Rautavaaran tulkinnasta – pidänkin, en ole koskaan oikein jaksanut käsittää, kuinka voi erehtyä pitämään kissan silmiä palavina hiilinä.

Ellei kyse sitten ole allegoriasta – ja kissa edustaa vaikkapa mennyttä rakkautta, jonka loimussa on aiemmin lämmitellyt: jonain aamuna tuli ei olekaan enää tulta vaan lämmin mutta lämmittämään kykenemätön pieni eläin.

About Markus Jaaskelainen

Markus Jaaskelainen is a photographer located in the Blue Mountains of Australia.

2 comments

  1. th

    Ehkä reissumies oli nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta.

  2. Saattaahan se niinkin olla, th, mutta jotenkin minulla on sellainen kasitys tuosta laulusta, etta siina puhutaan syvallisemmista asioista kuin humalaisen houreista. Mene, tieda.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: