Tuokiokuva: Auckland, yö

Kävelen hitaasti kadunkulmaan. Käännyn kulmasta vasemmalle, seuraan sormellani kivistä muuria, jonka rosoiset kivet ovat osittain peittyneet jäkäliin. Tunnen kuinka karheat kasvit ja huokoiset kivet hivelevät sormenpäitäni. Pysähdyn. Muurin takana nousee pihamaa, jolta kohoaa korkeuksiin kaksi tai kolme korkeaa tuijaa. Pihan laidalla kasvaa kadulle rönsyileviä kukkapuskia; keskellä tonttia seisoo jykevä, valkoinen talo, jonka ikkunat ovat pimeinä. Katu jatkuu valottomana ylämäkeen, sen kummallakin reunalla seisoo rivissä lehteviä puita. Autot on pysäköity yöksi tienvarteen. Ihmiset nukkuvat. Käännyn takaisin valaistulle pääkadulle. Kiinalaisessa ravintolassa oranssien ikkunatarrojen takana istuu ihmisiä. Ikkunaan ripustettu neonvalokyltti ilmoittaa punaisin kirjaimin “Open”. Istahdan jalkakäytävän metallipenkille. Kylmä tunkee takin alle, kouraisee rintaa. Tiellä kulkee auto, sitten on hiljaista. Minä istun hetken katupenkillä. Nousen ylös ja palaan huoneeseeni valkoiseen taloon.