Elämää vuorilla

ELÄMÄÄ VUORILLA

Elämä vie moniin paikkoihin. Uusin olotila on löytynyt Blue Mountains -vuorilta Sydneyn ulkopuolelta, johon muutin morsiameni Ginan perässä kolmisen viikkoa sitten. Sitä ennen olin käymässä Fidzillä, josta hain uuden viisumin: viisumihakemus oli jätettävä Australian ulkopuolella enkä siksi saattanut kävellä viranomaisen luokse Sydneyssä, täyttää lomaketta ja odottaa päätöstä.

Matkustin Fidzille, jossa kävin läpi saman ruljanssin. Paitsi etten käynyt. Suomen kansalaisena sain viisumin internetistä parissa sekunnissa. Olin kuitenkin ehtinyt käväistä Australian konsulaatissa Suvassa, odottaa konsulaatin porttien ulkopuolella tunnin verran muiden viisuminhakijoiden mukana, päästä sisään ilmastoituun konsulaattiin, kysyä naiselta tiskin takana voinko hakea viisumia netitse vai täytyykö minun jättää hakemus paperilla kuten ennen vanhaan.

Hän vakuutti viisumihakemuksen internetissä onnistuvan. En kuitenkaan uskaltanut pistää hakemusta menemään ennen kuin sain morsiameltani Australiasta tiedon uudesta asuinpaikasta, jota hän oli viimeiset viikot etsinyt. Asunto — mökki keskellä vuoria, junaradan kupeessa — löytyi. Kävelin nettikahvilaan Fidzin pääkaupungissa, jätin viisumihakemuksen, hankin paluulipun Australiaan ja olin parin päivän päästä takaisin Sydneyn lentokentällä. Lentokentältä matkustin junalla 120 kilometrin päähän Blue Mountains -vuorille, jossa minua odotti nainen, kukka kädessä.

Pistin kukan taskuun, kaappasin naisen syliin. Me kävelimme kotiin ja asetuimme taloon. Talossa oli puiset seinät, harmaa kokolattiamatto ja monta huonetta, kaikki tyhjiä. Me jouduimme nukkumaan ensimmäiset yöt lattialla viltin päällä. Emme olleet saaneet huonekaluja rahdatuksi uuteen osoitteeseen. Odotimme sopivaa hetkeä. Rahaa. Kävimme pikkuautolla hakemassa tavaroita vanhasta paikasta. Saimme sullottua takapenkille kaksi futon-patjaa ja paljon muuta tarpeellista. Silti puuttui paljon.

Körötimme kuuttakymppiä moottoritiellä, koska auton moottori oli kuumentunut liikaa painavassa lastissa, ylämäessä. Puolivälissä matkaa poliisi pysäytti. Naispuolinen virkavalta seisoi ikkunan takana, kysyi miksi ajamme niin hiljaa moottoritiellä. Selitimme. Hän oli ystävällinen, päästi jatkamaan.

Olimme kotona pimeällä. Auton peräosa oli kattoa myöten täynnä tavaroita. Sytytimme kuistille valon. Kannoimme tavarat sisään. Auto oli jälleen tyhjä, seisoi pimeällä pihatiellä. Me keitimme kahvit, emme käyneet nukkumaan vielä pitkään aikaan.