Aurinkoa taas, pitkästä aikaa

Lauantai, 15.12.2007

Aurinkoa taas, pitkästä aikaa, mieli nousee sateesta ja harmaasta. Se muistaa miksi elämä on ihmiselle annettu.

Hän seisoo taivaan alla koko pitkän työpäivän, paita jää nukkumaan nurmikolle, hänen selkänsä on paljaana valolle, sitä kertyy iholle kuumotukseen asti. Puna kohoaa niskaan, rannekellon valkoinen varjo ranteessa käy yhä valkoisemmaksi. Hän hieroo aurinkovoidetta käsivarsiin, kasvoille, niskaan. Onko säteily ehtinyt jo ihon alle?

Hän miettii kuuman maan kulueriä; kuinka ne ovat kuitenkin pienemmät kuin kylmässä maassa, esim. Suomessa. Hän on ostanut aurinkovoidetta, lippalakin, reisishortsit, t-paitoja. Ne maksavat vähemmän kuin talvivaatteet ja talon lämmitys. Ja keskitalven kaamos, joka tekee paremmastakin ihmisestä sisäänpäin kääntyneen ja sulkeutuneen ja aiheuttaa vahinkoa bisnekselle tekijän istuessa kotona nappi vesilasin vierellä. Se saa aikaan myös aurinkopaniikin: kesän jokainen valoisa päivä on otettava vastaan bikineissä tai paidatta, vaikka lämpöä olisi vähemmän kuin laki sallisi. Valon puute tuntuu ruumiissa, d-vitamiinin määrä laskee pakkaslukeman tasolle, voimia ja haluja ei ole mihinkään. Paidattomuus alkaa äkkiä näyttää järkevältä ratkaisulta.

Täällä se ei ole. He ajavat pohjoisista kaupunginosista takaisin kotinurkkaukseen. Auton ikkuna on auki, käsi lepää kaiteella, liikennettä on vähän, vauhti kiihtyy kahdeksankymppiin, he ohittavat merenlahden, ylittävät muutaman sillan, seisovat valoissa, kääntyvät kotitielle. Aurinko laskee, on viileää, hän pukee ylleen villapaidan. Alkaa viikonloppu.

It’s been a hard day’s night.

Entry Filed under: Aurinko, Australia, Kaamos, Suomi, Valo. .

2 Comments Add your own

  • 1. äiti  |  Lauantai, 15.12.2007 at 20.08

    Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle. Toivon, että viikonloppuna saat levätä ja viihtyä ystäviesi kanssa. Täällä ei nahka pala, miltähän se aurinko näyttikään. Mutta valele sinä nahkaasi riittävästi suojaöljyjä. Lääkkeitäkin on otettava sopivalla annostuksella, samoin aurinkoa ja valoa. Terveiset ystävillesi.

  • 2. Tarja Kaarina  |  Tiistai, 18.12.2007 at 07.07

    Hei, Markus,
    kiva kuulla pitkästä aikaa! Toivottavasti voit hyvin – ilmeisesti, auringossa! Täällä tosiaan pimeää kun lumet hävisivät.
    Olen tämän viikon taas kirjakaupalla pakkaamassa ihmisille joulukirjoja, kauppa käy yllättävän vilkkaana. Mutta tämä kauppa alkaakin olla ympäristössä kuuluisa valikoimistaan.
    Hali, tk

Leave a Comment

hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Kuka?


Markus Jääskeläinen, 40, on runoilija ja maailmanmatkaaja. Hän asuu Australiassa.

Tuotantoa

Yhteystiedot

jaaske at gmail.com

Credo


Minä uskon, että Jeesus Kristus kuoli, heräsi henkiin ja elää.
Siksi minäkin elän.

Blog Stats

Uusimmat kommentit

Markus Jääskeläinen on Valot päällä / The Lights Are…
mum on Valot päällä / The Lights Are…
Markus Jääskeläinen on Valot päällä / The Lights Are…
Minä vain on Valot päällä / The Lights Are…
erftgyujikluo on Krokotiilinmetsästäjän ku…
Juuli on Krokotiilinmetsästäjän ku…
Markus Jääskeläinen on Liikenneruuhkia purkamassa / T…

Suosituimmat artikkelit

Suosituimmat linkit

Tämänhetkiset viestit

Aiheet

Australian Links

Blogroll

Christian Links

Conservative Links

Health Links

Language Links