Työ, raha, totuus

Oheinen kolumni on julkaistu Kirjailija-lehden numerossa 3/07.

TYÖ, RAHA, TOTUUS

Kirjoittajan työtä on kirjoittaa ja kirjoittamisen määrästä ja laadusta riippuu hänen toimeentulonsa. Tämän yksinkertaisen yhtälön ymmärtämiseen minulta meni yli kymmenen vuotta. Kuvittelin olevani runoilija, taiteilija jumalan ja apurahalautakuntien armosta. Päästin itseni helpolla, koska ajattelin, että olen runoilijana se, mikä olen enkä muutu.

Kuvittelin myös haluavani ja pystyväni elämään jonkinlaisessa Walden-metsikössä rahatalouden ulkopuolella, käpyjä keräillen. Mielessäni oli kuva Aleksanteri Suuresta, joka laitatti arkkunsa reunoihin reiät, joista hänen tyhjät kätensä työnnettiin läpi merkkinä siitä, ettei edes hän, koko tunnetun maailman valtias, voinut viedä mitään kuoleman rajan tuolle puolen.

Kuolema on kuitenkin elävälle kaukainen unelma. Arkielämän välttämättömyyksiin, saati pieniin mukavuuksiin, tarvitsemme rahaa. Rahansaantikeinoja puolestaan on rajallinen määrä: joko sen kanssa syntyy tai sitä tekee. Tavalla tai toisella.

Rikollisin keinoin en rahaa halua hankkia ja liikemieheksi tai pörssikeinottelijaksi minusta ei ole. Hanttihommia olen valmis tekemään tarvittaessa, mutta niiden lisäksi minulle on jäänyt ainoastaan se, miksi olen tälle pallolle syntynyt: kirjoittaminen.

Olen iän karttuessa havainnut, että kaipaan enenevässä määrin rahan mukanaan tuomaa turvallisuutta. Kaksikymppisenä saatoin lähteä muutamaksi kuukaudeksi Intiaan välittämättä matkanjälkeisestä toimeentulosta. Ainahan sitä rahaa jostakin tulee.

Ja niin sitä tulikin. Mutta ei koskaan niin paljon, että olisin voinut kuvitella elättäväni perhettä, hankkivani asunnon tai auton. Rahaa oli aina sen verran, että selvisin seuraavaan kuukauteen, seuraavaan laskuun.

Olin tyytyväinen silloiseen elämäntapaani enkä osannut haluta muuta.

En syytä itseäni tehdyistä valinnoista, mutta tunnen muuttuneeni, haluavani muuta. Asun ulkomailla, nautin kansainvälisen elämän mukanaan tuomasta maailmanlaajuisesta perspektiivistä enkä suin surminkaan haluaisi muuttaa takaisin Suomeen. Suomi on työnantajani, koska kirjoitan suomeksi. Tunnen olevani etätyöläinen samalla tavoin kuin esimerkiksi maalla asuva ja netin välityksellä työnantajaansa yhteyttä pitävä freelancekirjoittaja. Minäkin olen vapaa kirjoittaja, oman työni armoilla.

Työ sinänsä ei vapauta, edes vapaata kirjoittajaa. Se antaa kuitenkin mahdollisuuden toimia maailmassa sekä omanarvontuntoa, joka puolestaan vapauttaa arvostamaan ja rakastamaan itseään.

Vain totuus voi tehdä vapaaksi. Oman totuuteni tajuamiseen meni kauemmin kuin monella muulla. En ymmärtänyt, että minun työtäni on kirjoittaa.

Mutta kenties ei ole liian myöhäistä: olen elossa, työ ei ole valmis.