Kohti uutta

Viimeisten viikkojen tapahtumat ovat olleet nopeita. Olen hakenut ja saanut vuoden viisumin Australiaan. Ostin kaksi matkalippua, toisen Aucklandista Christchurchiin, toisen Christchurchista Australiaan. Paikallinen halpalentoyhtiö Jetstar lentää Australiaan ainoastaan Eteläsaaren pienestä pääkaupungista – epäilemättä halvempien lentokenttämaksujen vuoksi. Maksoin lipuista internetissä, kävin printtaamassa liput nettikahvilassa ja lähdin matkaan. Uuden Seelannin viisumissa oli vielä kuukausi jäljellä, mutta en malttanut odottaa Tasmaninlahden ylitystä.

Sami ja Enni järjestivät lähtöä edellisenä iltana yllätyskestit. Uusiseelantilainen Brett ja suomalainen morsiamensa Katri tulivat kylään. Brett paistoi mukanaan tuomansa turskan, Sami ja Enni olivat valmistaneet mahtavan meksikolaisillallisen. Minun mahani oli pari tuntia aiemmin nautitun lounaan jäljiltä tiukoilla, mutta kävin pöydän antimien kimppuun ammattilaisen ottein. Vanha sanonta nälän kasvamisesta syödessä piti tälläkin kertaa paikkansa, ja söin hyvällä ruokahalulla vähintäänkin oman osuuteni eteen kasatusta herkkuvuoresta.

Illan päätteeksi piipahdimme lähiseudun irlantilaispubiin yhdelle. Ravintolan viihdeosastosta vastasi kolmen miehen musiikkikombo, joka lähestyi kansainvälisiä suosikkisävelmiä funkylla asenteella. Esteettiseen elämykseen lisäsi oman pikantin elementtinsä pöytien välissä tanssahdellut T-paitaan, verkkopuseroon ja löysiin verkkareihin pukeutunut keski-ikäinen naisihminen. Turun kapakkaelämää tuntevat saanevat käsityksen antaumuksellisen tanssijattaren esityksen laadusta, jos mainitsen että samanlaiseen taidenautintoon voi törmätä lauantai-iltaisin karaokebaari Bambu Gardenissa. Aucklandin kapakka tosin muistutti huomattavasti vähemmän eläinsuojaa kuin turkulainen vastineensa.

Pubista palasimme kotiin. Brett ja Katri poistuivat omaan kotiinsa. Sami ja Enni menivät nukkumaan. Minä vietin yön pakaten tavaroitani, koettaen päättää minkä osan vuoden aikana kertyneistä kamppeista joutuisin tilanpuutteen vuoksi jättämään taakseni. Sain rinkan ja repun lähtökuntoon neljän aikaan aamulla. Nukahdin reiluksi tunniksi. Sami ja Enni ajoivat minut aaumuautioita Aucklandin katuja pitkin lentokentälle. Heitimme haikeat mutta pikaiset hyvästit. Kävelin lentokentän Domestic-puolen Check-in-kassalle, sain Boarding Passin, luovutin rinkkani ruumattavaksi.

Lento Christchurchiin kesti tunnin ja vartin. Alkuosan matkasta lensimme meren yllä. Eteläsaaren ylle saapuessa alla levisivät lumihuippuiset Southern Alps -vuoret. Christchurchin ympäristö muistutti Hollannin maaseutua geometrine, ruskean ja vihreän sävyisine pelttotilkkuineen. Kaupunki oli paksun pilven peitossa, kapteeni kuulutti ilman lämpötilan olevan +10 astetta, huomattavasti kylmempi kuin Aucklandissa.

Istun parhaillaan Christchurchin lentokentän kahvilassa. Kuuntelen eilen hankkimaani Bic Rungan levyä, muistelen Pitkän valkoisen pilven maassa viettämääni 11 kuukautta. Aikaan sisältyy monenlaista kokemusta ja monenlaisia tuntemuksia. Olen harrastanut pitkänmatkan kävelyä, liftannut paikasta toiseen, toiminut hedelmäkauppiaana Eteläsaaren Invercargillissa, hytissyt Aucklandin kylmän talven läpi lämmittämättömissä huoneissa. Olen törmännyt pariin säälittävään kierokeijoon, jotka joutuvat jatkossakin elämään omantuntonsa kanssa. Minä menetin hiukan rahaa ja sain opetuksen naiivin innostuksen vaarallisuudesta. Mutta omatuntoni on puhdas.

Parasta Uuden Seelannin vuodessa on kuitenkin ollut muutamaan ihanaan ihmiseen tutustuminen. Tärkeimpiä heistä ovat Sami ja Enni, joita haluan kiittää vieraanvaraisuudesta ja ystävyydestä. Tapaan heidät varmasti vielä Australiassa ja voin kenties vuorostani toimia heidän isäntänään.

Matka on siis alussa. Jatkolennon lähtöön on vielä muutama tunti. Odottelen matkatavaraselvityksen avautumista. Hankkiudun sitten eroon rinkasta ja käyn ravintolassa syömässä. Olen matkalla kohti kesää:

I’ve been doing what I’m told
I’ve been busy growing old
And the days are getting cold
But that’s alright with me
Sunlight sends you on your way
And those restless thoughts
That cling to yesterday
Never be afraid of change
I’m calling on the phone
I hate to leave you on your own
But I’m coming home today

(Bic Runga: Listening for the Weather)

UPDATE:

Näissä kahdessa videossa laskeudutaan Christchurchin lentokentälle 15.9.2007.