Olemisen sietämätön keveys

Lauantai, 27.1.2007

Maanpakolaisuuteni maailman toisella puolen tuntuu olevan taloudellisesti turvattu lähitulevaisuudessa.

Sain mahdollisuuden kirjoittaa artikkeleita suomalaiselle aikakauslehdelle. Tarvitsen rahaa, mutta tarvitsen työtä myös pysyäkseni järjissäni.

Välillä mietin missä olen. Paikkakunta ei ole järin mielenkiintoinen, ystävät ovat kaukana, en tunne täältä ketään – hostellin henkilökuntaa ja yhtä pitkäaikaisasukkia lukuun ottamatta. Eikö olisi parempi olla jossain muualla? Suomessa, Australiassa, Aasiassa, kotona?

Mutta tällä hetkellä minulla ei ole muuta kotia kuin vapaus, johon olen sysännyt itseni. Ja sen vapauden oikeutus ja tarkoitus tuntuu olevan kirjoittaminen. Työtä tehdessä olen tyytyväinen, siellä missä pitääkin.

Ja nyt saan siitä kenties rahaakin. Inspiroiva ajatus.

*

Invercargillissa paistaa aurinko. Tytöt lekottelevat pihanurmikolla bikineissään. Kaukaa kuuluu ruohonleikkurin tasainen myrinä.

Sää rannikon läheisyydessä on kuitenkin ohimenevä ilmiö. Iltaa kohden alkaa luultavasti taas ripotella.

Entry Filed under: Pohdiskelua. .

5 Comments Add your own

  • 1. Tikkis  |  Lauantai, 27.1.2007 at 08.47

    Et ole vielä piipahtanut Pegasus Port.ssa?
    Etkä liftannut postiveneellä Etelämantereen puolelle? :-)

    Tikkis

  • 2. Markus  |  Lauantai, 27.1.2007 at 09.10

    En ole viela mutta sinne ollaan matkalla, pikkuhiljaa. Stewart Islandilla on kuulemma pingviineja. Ja eramokkeja kavelyreittien varrella, kuten Lapissa.

    Kerro lisaa Pegasus Portista, oi guru!

  • 3. Tarja Kaarina  |  Sunnuntai, 28.1.2007 at 19.48

    hei, terveisiä lumen ja pakkasen keskeltä. Hienoa, että saadaan taas lukea artikkeleitasi! Hyvää vointia sinulle vapauteesi,
    tk

  • 4. Tikkis  |  Maanantai, 29.1.2007 at 19.49

    Port Pegasus has nothing to do with any poetry but sealing, so it’s perhaps not so interesting?
    Name was given by a ship named Pegasus, it was sealing around there in 1809, but it’s nearer the Southern pole?!

    Ai niin, sama suomex: Port Pegasus sai nimensä hylkeenpyyntialukselta jonka nimi oli Pegasus…

  • 5. Skuut  |  Keskiviikko, 31.1.2007 at 07.21

    Hyvä kuulla että olet saanut töitä. Asioilla on tapana järjestyä, myös vapaiden runoilijoiden asioilla. Tsemppiä sinne bikineiden ja auringon keskelle. Skuut

Leave a Comment

hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed



Markus Jääskeläinen, 40, on runoilija ja maailmanmatkaaja. Hän asuu Australiassa.
Markus Jääskeläinen is a Finnish poet and translator living in Sydney, Australia.

Publications

Credo


Minä uskon, että Jeesus Kristus kuoli, heräsi henkiin ja elää.
Siksi minäkin elän.

Blog Stats

Categories

Recent Comments

silviahosseini on Käännökset
Markus Jääskeläinen on Quote of the Day | Päivän sita…
Heikki Palojärvi on Quote of the Day | Päivän sita…
rita on Kysymyksiä ja vastauksia
Markus Jääskeläinen on Kysymyksiä ja vastauksia
rita on Kysymyksiä ja vastauksia
kunnian mies on Krokotiilinmetsästäjän ku…
Markus Jääskeläinen on Valot päällä | The Lights Are…
mum on Valot päällä | The Lights Are…
Markus Jääskeläinen on Valot päällä | The Lights Are…
Minä vain on Valot päällä | The Lights Are…
erftgyujikluo on Krokotiilinmetsästäjän ku…
Juuli on Krokotiilinmetsästäjän ku…
Markus Jääskeläinen on Liikenneruuhkia purkamassa | T…
samuli on Liikenneruuhkia purkamassa | T…

Top Posts

Top Clicks

1. Markus Jääskeläinen

3. Words

4. Dictionaries

5. Christian Links

6. Articles